Oli tässä taas henkevä keskustelu, ja ajattelin jatkaa sitä blogissa. Oikeastaan käydä uudestaan läpi..

Poikaystävä oli sitä mieltä, ettei seurustellessa pitäisi tavata muita vastakkaisen sukupuolen edustajia, korkeintaan yhdessä tyttökavereiden kanssa ja kerran kolmessa kuukaudessa. Tämä oli kärjistetty ilmaisu, ja hän lähinnä tarkoitti uusia tuttavuuksia, mutta silti.. Minusta kun kavereita pitäisi voida nähdä, olivat he mitä sukupuolta hyvänsä, ja kun mielestäni sukupuolella ei ole niin väliä. Ei voi heti olettaa, että rakastun jokaiseen miespuoliseen kaveriini, jos näen heitä liian usein. Ja jos näin olisi, niin eikö olisi turhaa väittää rakastavansa toista? Jos voi kuitenkin oikopäätä rakastua toiseen.

Mitä yritän sanoa: teko ei ole ajatusta pahempi, ja teko vaatii ajatuksen. Jos siis ei aio tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia, koska "koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu", niin eikö silloin jo mielessään ole uskoton. Minun mielestäni on! Pitäisi pystyä luottamaan itseensä ja kumppaniinsa.

Sitten päästään siihen, että voihan sitä ihastua samaa sukupuoltakin olevaan ihmiseen. Itse ainakin voisin hämääntyä nähdessäni aasialaisen tomboyn:

Bihyul

 Amber^^

Älkää nyt ottako liian vakavasti ^^

En vain tykkää siitä, että ihmisiä luokitellaan. Kaikki ovat erilaisia, erityisiä ja ainutlaatuisia. Joittenkin ihmisten luonteet natsaa yhteen. Silloin on kiva viettää aikaa yhdessä, eikä sillä pitäisi olla väliä, kumpaa sukupuolta ollaan. Sielulla ei ole sukupuolta, ja minä uskon vahvasti sieluun.

Loppukevennyksen aika. Poikaystävä kertoi aiemmin tilanneensa minulle syntymäpäivälahjaksi nuken. Päästessämme henkisestä keskustelusta materiaalisempaan, uteliaana kyselin, millainen nukke olisi. Pieni/ iso? Tyttö/ poika? Eiköhän sieltä tullut spontaani vastaus: "ei sukupuolella ole väliä".

Heräsikö ajatuksia, jotka haluat jakaa? :) 

En taas malta olla jakamatta kpop-videota. Kyseinen musiikkivideo sitä paitsi sopii aiheeseen. Siinä yhtyeen yhdeksän jäsentä ovat vähän niin kuin suojelusenkeleitä, jotka auttavat tyttöä, kun tämä on menossa tapaamaan elämänsä rakkautta! Niinpä, miespuoliset ystävät voivat myös tukea rakkaussuhdetta.