Dvdn kansi, www.cdon.com

P.S. I Love You ilmestyi vuonna 2007. Minullahan on tunnetusti mennyt luotto 2000-lukulaisiin leffoihin, ja vain harvaa voin sanoa oikeasti hyväksi. Hyvien kuulopuheiden rohkaisemana vuokrasimme mieheni kanssa kuitenkin kyseisen elokuvan, kun Filmtownissa oli tarjous, ja näin leffan ensimmäistä kertaa tänään. Yllätys oli suuri ja äärimmäisen positiivinen. Tämä on saatava omaan hyllyyn!

Elokuva alkaa aidosta parisuhdetilanteesta, räikeästä tappelusta. Pystyin täysin samaistumaan Hilary Swankin hahmoon, Hollyyn, ja Gerard Butlerin hahmo, Gerry, kuulosti hänkin tutulta. Elokuva tuntui heti aidolta! Enempää en elokuvan juonesta välttämättä tahtoisi avatakaan, mutta kerron pääasian, jonka ympärillä elokuvan tapahtumat pyörivät: arki pysähtyy, kun Gerry kuolee. Holly kokee jännittävän yllätyksen, kun mies on viimeisinä aikoinaan suunnitellut hänelle lahjan: kirjeitä rakastetulta.

Elokuva on aito, koskettava ja elämänmakuinen. Se muistuttaa tosirakkaudesta, jota on arvostettava, kun se kohdallasi tapahtuu! Elokuva muistuttaa myös siitä, että on elettävä hetkessä ja nautittava elämästä, eikä pidä odottaa sen alkamista.

Swank ja Butler eivät tunnu näyttelevän, vaan kaikki tuntuu todellakin aidolta. Tunteet ovat aitoja ja roolisuoritukset loistavia. Elokuvassa on hyviä hahmoja ja tarina etenee miellyttävällä tavalla sopivassa tempossa. Aihe on ehkä käytetty, mutta se ei vähennä elokuvan tunnelmaa yhtään!

En tosiaan tahdo kirjoittaa elokuvasta paljoa. Vakuutan vain, että se on katsomisen arvoinen ja suosittelen sitä varsinkin pariskunnille katsottavaksi.

Kuva www.movies.about.com